-
-
-
 
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

Vaittisten sukuseuran Viron matka 7. - 10.7.2013

Vaittisten sukuseura teki jo perinteeksi muodostuneen sukuseuramatkan 7.-10.7.2013. Matkaanhan on l채hdetty yleens채 joka toinen kes채. T채ll채 kertaa matkan kohteeksi oli valittu Tartto ja koillinen osa Viroa. Sukuseura on aiemminkin matkustanut etel채isess채 naapurimaassa, kuten Saarenmaalla 2007. T채ll채 kertaa matkanj채rjest채j채 oli puheenjohtaja Ari Vaittinen.

Sukuseuran ydinjoukko l채hti 7.7. Joensuusta aurinkoisen sunnuntain varhaisena aamuna Pohjolan Matkan bussin turvallisella kyydill채 kohti Helsingin L채nsisatamaa. Matkan varrelta tuli lis채채 matkalaisia. Satamassa liittyi matkaseurueeseen Etel채-Suomen Vaittiset vahvennettuna Ruotsista tulleilla. Mukaan l채hti yhteens채 31 henkil철채. Sairastumisen vuoksi tuli kaksi viime hetken peruutusta. Matkaseurue purjehti Viroon Tallink Superstanilla. Tallinnan satamassa noustiin taas tutun bussin kyytiin ja jatkettiin kohden Tarttoa. Puolimatkan Tuulimyllyll채 pidettiin taukoa ja nautittiin virvokkeita. Matkan varrella n채imme isoja haikaranpesi채, joita Virossa on runsaasti. Tarttoon saavuttiin illansuussa ja hotelli Dorpatiin majoituksen j채lkeen oli ohjelmassa hotellin ravintolassa yhteinen maistuva p채iv채llisateria.

Maanantaip채iv채n채 oli ohjelmassa tutustuminen kauniiseen ja vehre채채n Tarton kaupunkiin, jossa on noin satatuhatta asukasta. Kiertoajelulla ja siihen liittyv채ll채 k채velyll채 Toomem채gi-puistossa ja vanhassa kaupungissa n채imme kauniita rakennuksia ja miehitysajan sotkuisia paikkoja. Raatihuoneen tori ja yliopiston p채채rakennus tulivat tutuiksi. K채vimme haistelemassa my철s akateemista ilmaa 1632 perustetun yliopiston vanhassa p채채rakennuksessa. Tarton yliopistossa on noin kymmenentuhatta opiskelijaa ja heid채n joukossaan satoja suomalaisia. Mainiona oppaanamme oli suomen kielt채 erinomaisesti taitava Reet Kalamees. Saimme kierroksen aikana hyv채n k채sityksen kaupungista ja sen eri osista. Kaupunkiin tutustuminen huipentui vierailuun maineikkaaseen, nykyisin suomalaisomistuksessa olevaan A. Le Cogin oluttehtaaseen, sek채 iltap채iv채n lounaaseen tunnelmallisessa Ruutikellari ravintolassa. Loppup채iv채n ohjelmassa oli maittavan lounaan sulattelua ja omatoimista tutustumista kaupunkiin tai kylpyl채hotellimme palveluihin.

Seuraavana aamuna suuntasimme oppaamme Reet Kalameesin johdolla Tartosta bussilla Koillis-Viron kierrokselle. Ensimm채inen pys채hdys oli Alatskiven kartanossa, jonka perustanut saksalainen kreivi Nolgen 1885. Siell채 kuulimme kauniisti entis철idyn kartanon historiasta ja kartanoon liittyvist채 tarinoista, sek채 Viron kartanoiden synnyst채. Alatskivelt채 retki jatkui Peipsin rannikolle ja vanhauskoisten raittikylille. Vanhauskoiset ovat ortodokseja, jotka eiv채t hyv채ksyneet Ven채j채n kirkon 1600-luvun alkupuolella aloittamia uudistuksia. T채m채n vuoksi he joutuivat vainon kohteeksi ja he pakenivat Ven채j채n syrj채alueille ja my철s sen rajojen ulkopuolelle. Virossa he asettuivat Peipsin rannikkokyliin. Peipsij채rvi on Euroopan nelj채nneksi suurin j채rvi. Vierailimme Kasep채채n mielenkiintoisessa vanhauskoisten- ja samovaarien museossa, jossa paikallisopas kertoi vanhauskoisten arkiel채m채st채 ja samovaareista. Kasep채채st채 matka jatkui Avinurmeen. Matkalla Reet Kalamees kuvaili el채v채sti Viron historiaa ja tavallisen ihmisen arkea Neuvostoliitossa. Avinurmessa pys채hdyimme Puuaitassa. Siell채 oli runsaat valikoimat erilaisia puusta tehtyj채 koreja, saunatarvikkeita, astioita ja leikkikaluja. Avinurmesta jatkoimme matkaa kohti Tallinnaa. Lounas sy철tiin matkan varrella maineikkaassa Viitnan Kievarissa. Tallinnaan saavuttiin illan suussa, siell채 majoituimme hotelli Ol체mpiaan. Illalla matkalaisilla oli vapaata ohjelmaa ja monet suuntasivat hotellista iltak채velylle Vanhaan kaupunkiin.

Keskiviikkona, tuhdin aamupalan j채lkeen suuntasimme kohti paluumatkaa ja Tallinnan satamaa. Aamup채iv채ll채 oli viel채 hyvin aikaa tehd채 ostoksia. Bussin ruuma t채yttyikin satamassa monenlaisista tuliaisista. Tyytyv채inen matkaseurue nousi Tallink Superstariin , joka k채채nsi keulansa kohti Helsinki채. Helsingin satamassa Etel채-Suomen j채senet j채tti j채채hyv채iset Pohjois-Karjalaan menij철ille, joitten matka jatkui kohti Runon ja Rajan Suomea ja sinne he saapuivat kes채illan h채m채rtyess채.

Perinteiseen tapaan Vaittisten sukuseuran matka oli j채lleen s채채n jumalien erityissuojeluksessa. Aurinko paistoi ja l채mmint채 oli. Sadetta saatiin vasta kotiin palatessa. Matkan j채rjestelyt toimivat hyvin, ruoka oli hyv채채 ja sit채 oli riitt채v채sti. Matkaseurueen Vaittisten suvun j채senet oppivat j채lleen uusia asioita Virosta ja sen historiasta sek채 tutustuivat toisiinsa. Jouni Vaittinen ikuisti matkan tapahtumat valokuvin.

Matkalla mukana Raimo Ranta ja Kari Vaittinen

-

Ajankohtaista

Vaittisten tiedote 2022/2
1.12.2022
Vaittisten tiedote 2022/2 on l채hetetty j채senille.
Lue Vaittisten tiedote 2022/2


Vaittisten kes채n 2022 sukumatka on peruttu
24.5.2022
Vaittisten sukuseuran kes채n 2022 sukumatka on peruttu.
Sukuseuran hallitus keskusteli huhtikuussa ...


 

Blogi

Sukujuhlassa tapaamisia ja tutkimustuloksia
5.9.2016
Siilinj채rven Vuorelassa Kunnonpaikan lipputangossa liehui lauantaina hein채kuun 16. p채iv채n채 Karj...

Kes채n vain jatkuu
Tervehdys sukuseuran v채ki

Ajelin v채h채n aikaa sitten Yp채j채ll채 ja huomasin, ett채 Tuija ja Pa...


-
91054 | Copyright © 2023 Vaittisten Sukuseura. Tekninen toteutus Webbinen.net