|
| Sukujuhlassa tapaamisia ja tutkimustuloksia5.9.2016Siilinjärven Vuorelassa Kunnonpaikan lipputangossa liehui lauantaina heinäkuun 16. päivänä Karjalan perinteisiä värejä mustaa ja punaista kantava viiri, jossa on iso kaksoisveekirjain. Kuopion seudullakin asuu Vaittisia, joiden sukuseuran vuosikokouksen kunniaksi viiri oli tankoon nostettu. Nykyään suvun 23 eri haaraan kuuluvia jäseniä löytyykin melkein joka puolelta Suomea, mutta vahvistusta sai tänäkin vuonna sukututkimuksen selvitys yhteisestä itäisestä perimästä.
Vaittisten sukuseura valitsi puheenjohtajaksi vuoden 2017 alusta Pauli Vaittisen Polvijärveltä. Pitkään puheenjohtajan tehtäviä hoitanut Ari Vaittinen Rääkkylästä valittiin nyt seuran kunniapuheenjohtajaksi.
Neljä vuotta sitten Kiteellä pidetyssä juhlakokouksessa julkistettiin kaksiosainen sukukirja, jota edelleen on jonkin verran saatavana. Perinteisen historiallisiin dokumentteihin asuinpaikoista ja perheistä perustuvaa tutkija Ahti Kopperin laatimaa ja suvun jäsenten aktiivisella avustuksella varsin laajaa selvitystä on nyt ensimmäisen kerran täydennetty DNA-aineistoon perustuvan tutkimuksen avulla.
Tutkija Kopperi oli sukukokouksessa kertomassa tutkimuksen tekemisen periaatteista ja Vaittisten suvun eri haarojen välisistä yhteyksistä, tai siitä ettei yhteyttä lähekkäinkin asuvien kesken biologisin perustein ole löytynyt. Yhteisen itäisen tuloreitin lisäksi useat muutkin asiat ovat saaneet vahvistusta. Nyt tehdyn ensimmäisen suppeahkon DNA-tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että tutkimukset eivät osoita sukukirjassa olevan virheellisiä tietoja.
Kuopion seudulla on 1600-luvulta asti asunut Vaittisia, jotka eivät ole läheistä sukua muille Vaittisille, mutta sukuhaaran alkuperä ei ole selvinnyt. Jääsken-Antrean Vaitti-nimiset sen sijaan ovat samaa sukua, ja heidät voidaan ottaa mukaan seuraavaan DNA-tutkimukseen ja yhdistää suvun tietoihin. Täydennyksiä ja lisäyksiä on muutenkin jo kirjoihin kerättyihin tietoihin tehty suvun jäsenten toimesta ja perinteisen tutkimuksen tuloksina.
Kunnonpaikassa oli mahdollisuus sukukokouksen lisäksi yhdessäoloon, vanhojen muisteluun ja uusien toimintojen suunnitteluun savusaunan ja Kallaveden aaltojen merkeissä. Kesällä 2017 sukuseura tekee matkan, ja seuraavan sukukokous pidetään kesällä 2018. Vaittisten sukuseuralla on nettisivut, joilla on julkaistu perustietoa suvun vaiheista sekä tietoa sukuseuran toiminnasta.
Pirjo Vaittinen
| | Kesän vain jatkuuTervehdys sukuseuran väki
Ajelin vähän aikaa sitten Ypäjällä ja huomasin, että Tuija ja Pauli Vaittisen pihassa liehui Vaittisten sukuseuran uusi isännänviiri jo salossa. Näyttipä komialta, oli pakko ottaa valokuva.
Sitten tuli mieleen, että jos jollain sukuseuran jäsenellä on juttuja Vaittisista tai muuta kirjoitettua tarinaa niin lähettäkää minulle niin julkaisen sen kotisivuilla joko blogissa tai muussa sopivassa kohdassa.
Jouni
25.8.2015
| | |
|
Ajankohtaista | Vaittisten tiedote 2024/1 1.4.2024 Taas on aika maksaa Vaittisten sukuseuran jäsenmaksu.
Jäsenmaksu ja Vaittisten tiedote 2024/1 on ...
Vaittisten suku III 28.12.2023 Vaittisten sukukirjan kolmas osa Vaittisten suku III on valmis
Vuonna 2012 valmist...
|
| Blogi | Sukujuhlassa tapaamisia ja tutkimustuloksia 5.9.2016 Siilinjärven Vuorelassa Kunnonpaikan lipputangossa liehui lauantaina heinäkuun 16. päivänä Karj...
Kesän vain jatkuu Tervehdys sukuseuran väki
Ajelin vähän aikaa sitten Ypäjällä ja huomasin, että Tuija ja Pa...
|
|